Suomen Wagner-seura

Teksti: Pekka Vaajalahti, Jack Leo, Robert Storm

Wagnerin musiikkidraama Tristan ja Isolde perustuu 1200-luvulla eläneen Gottfried von Strassburgin versioon vanhasta kelttiläisestä tarinasta. Wagner tiivisti tarinaa jättäen teokseensa vain pienen määrän tapahtumia. Hänen mielessään tähän tarinaan yhdistyivät myös hänen oman elämänsä tuolloiset tapahtumat, rakkaus häntä taloudellisesti tukeneen Otto Wesendonckin puolisoon Mathildeen. Wagner sävelsi teokseensa rohkean kromaattisia harmoniota, joilla on ollut valtava vaikutus myöhempään musiikkiin.

Wagner suunnitteli aluksi Tristanista ja Isoldesta muita teoksiaan kevyempää, helposti esitettävää ja jopa italialaistyyppistä oopperaa. Toisin kuitenkin kävi. Tristania ja Isoldea on alusta asti vainonnut poikkeuksellisen vaikeasti esitettävän teoksen maine. Kun tenori Alois Ander menetti äänensä teoksen harjoituksissa vuonna 1861, alettiin puhua, että teoksen esittäminen on mahdotonta. Tristan ja Isolde esitettiin lopulta neljää vuotta myöhemmin. Muutaman viikon kuluttua ensi-illasta Tristanin roolin laulanut Ludwig Schnorr von Carolsfeld kuoli. Nyt levisi huhu, että Wagnerin musiikki ei pelkästään ole mahdotonta esitettävää, vaan vieläpä tappaa laulajat. Monet laulajat ovat sittemmin selvinneet hengissä Tristanin roolista. Silti sitä pidetään edelleen yhtenä raskaimmista ja vaikeimmista oopperarooleista. Sopraanorooleja tarkasteltaessa Isolde ehkä jää raskaudessa jälkeen Brünnhildestä mutta eipä juuri mistään muusta roolista.

Muut roolit ovat verraten helppoja, etenkin Wagner-mittakaavalla. Brangäne on niistä pisin, mutta kohtalaisen suoraviivainen mezzorooli. Haastavin kohta dramaattisille mezzoille lienee toisen näytöksen varoitus, jossa Wagner edellyttää saumattomia linjoja ja lyyristä kauneutta. Kurwenal puolestaan vaatii tervettä baritonilaulua, ja rooli liikkuu hieman korkealla monia bassobaritoneja ajatellen, mutta ei muuten aseta erityisiä äänellisiä haasteita. Kolmannessa näytöksessä tarvitaan kuitenkin melkoista herkkyyttä. Marken roolia pidetään usein suuriin bassorooleihin kuuluvana, vaikka se tiivistyy lähes kokonaan toisen näytöksen monologiin. Siinä bassolaulajalta edellytetään kuitenkin niin äänellistä laaja-alaisuutta kuin kykyä kommunikoida kohtauksen edellyttämää suunnatonta surua ja pettymystä. Melotin laulaa usein baritoni, vaikka Wagner tarkoitti roolin tenorille.

Vaikka muut roolit ovatkin helpompia, pystyvät kahta pääroolia laulamaan vain harvat laulajat. Miten näin vaikeita rooleja sisältävä teos on onnistunut levytyksissä? Lähdimme tutkimaan tätä kolmen arvostelijan voimin. Tristan ja Isolde on Wagnerin oopperoista se, josta on saatavilla eniten levytyksiä. Studiolevytyksiä näistä on vain pieni osa. Live-Tristaneita on julkaistu kymmenittäin. Aivan kaikkia niistä emme olekaan voineet käsitellä, mutta tärkeimmät ovat luultavasti mukana. Levytykset jaettiin kirjoittajille teemojen mukaan. Ensin käsitellään eräitä Tristanin ja Isolden roolien suuria esittäjiä, sitten live- ja studiolevytyksiä yleisemmin. Muutamassa tapauksessa sama levytys on päätynyt kahdenkin kirjoittajan käsiteltäväksi.