Teksti: Jack Leo

Bayreuthin musiikkijuhlat ovat seuranneet Metropolitan-oopperan esimerkkiä ja lähettivät elokuussa ensimmäisen live-lähetyksen Festspielhausista 11.8. Kyseessä oli Stefan Herheimin kiitosta niittänyt Parsifal-ohjaus, joka esitettiin suorana elokuvalähetyksenä elokuvateattereissa (tosin vain Saksassa). Ensiyritykseksi tämä oli varsin onnistunut, ja toivoa sopii, että jatkoa seuraa tulevina vuosina. Teknisesti ottaen lähetys toimi hyvin, ainakin siinä teatterissa jossa itse olin – kuulin, että muualla oli ollut joitakin ongelmia. Äänitys oli selkeä ja balanssi hyvä, mutta Bayreuthin ainutlaatuista akustista kokemusta ei saatu välittymään. Kameratyö oli pääosin pätevää, ja vain muutamassa kohdassa kamera keskittyi tapahtumien kannalta epäolennaisiin yksityiskohtiin. Välillä tuntui, että lähikuvia suosittiin liikaa, mutta laajemmatkin näyttämökuvat pääsivät oikeuksiinsa. Väliajoilla Katharina Wagner ja Klaus Florian Vogt haastattelivat joitakin laulajia ja muita muusikoita sekä näyttämöhenkilökuntaa, mutta nämä olivat Metropolitanin vastaaviin melko amatöörimäisesti toteutettuja. Ehkä tulevaisuudessa nämä toimivat paremmin.

Itse esitys oli erittäin vaikuttava. Herheimin loistavasta ohjauksesta, joka käy läpi Saksan lähihistoriaa, on kirjoitettu jo moneen otteeseen aiemmissa Wagneriaaneissa. Todettakoon vain, että tästä ohjauksesta epäilemättä puhutaan samassa hengenvedossa muiden Bayreuth-klassikoiden, kuten Chéreaun Ringin tai Kupferin Hollantilaisen, kanssa. Kerrassaan upeaa musiikkiteatteria.

Musiikillinen puoli oli varmalla Bayreuth-tasolla (joka on tosin viimeisen vuosikymmenen aikana ollut varsina ailahtelevaa). Philippe Jordan suosi melko vauhdikkaita tempoja, mutta muovaili tehokasta draamaa, joka sopi hyvin myös Herheimin moniulotteiseen ohjaukseen. Solisteista vaikuttavin oli Kwangchoul Youn Gurnemanzin roolissa. Hänen lämmin bassonsa sekä vahva näyttämöolemus toivat rooliin tarvittavaa syvyyttä ja inhimillisyyttä. Burkhard Fritz oli kohtalaisen onnistunut Parsifal. Hänen äänensä soi teräksisen sankarillisesti, mutta ei erityisen kauniisti. Hän ei myöskään aina täysin vakuuttanut näyttämöllisesti, mutta etenkin toisessa näytöksessä hän eläytyi hyvin Parsifalin myötätunnon heräämiseen. Kuitenkin varma laulusuoritus ja tyydyttävä näyttömötyö toivat hänen esityksensä selvästi plussan puolelle. Susan Maclean teki vahvan roolisuorituksen Kundryna. Hänen äänensä soi kohtuullisen kiinteästi ja jopa kauniisti, vaikka jotkut roolin hurjat intervallit tuottivatkin pienoisia vaikeuksia. Hän myös ymmärsi tämän monitahoisen roolin eri puolet ja toi niin näyttämösuoritukseensa kuin lauluunsa runsaasti vivahteita. Detlef Roth aloitti Amfortaana hieman vaisusti, mutta pääsi kunnolla vauhtiin ensimmäisen näytöksen loppupoulen suuressa monologissa. Thomas Jesatko osoitti tässä ohjauksessa olevansa hyvä näyttelijä ja selvästi nautti drag-Klingsorin roolista. Hän oli myös äänellisesti enemmän kotonaan tässä produktiossa kuin Mannheimin Ringissä. Kaikin puolin hieno esitys.